perjantai 14. joulukuuta 2012

Digiajan opettaja

Lokakuussa juuri syysloman aikaan sain sähköpostiini viestin Palmenian järjestämästä Digiajan opettaja -koulutuksesta. Koulutus on osa ns. KuumaTVT -yhteistyötä, jossa pääkaupunkiseudun kehyskunnat tekevät yhteistyötä mm. opettajien tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön taitojen kehittämiseksi. Nyt alkavan koulutuksen tarkoitus ei ole pelkästään parantaa opettajien tvt -taitoja vaan myös kehittää koulun toimintakulttuuria 2020 -luvun suuntaan.

Innostuin ideasta välittömästi ja varasin meille heti paikkoja koulutuksesta. Kirkkonummelta innostui myös 11 muuta koulua aiheesta. Nyt ensimmäisessä aallossa mukaan pääsevät Vuorenmäen, Veikkolan ja Kartanonrannan koulujen opettajat. Kun varasin koulutuksen en voinut vielä keskustella opettajien kanssa, sillä he olivat lomilla. Luotin intuitiooni ja uskoin, että porukka saadaan kasaan. Niin saatiinkin. Vuorenmäestä lähtee 7 opettajan lisäksi myös 1 lastentarhanopettaja ja päiväkodin johtaja päiväkodin puolelta. Näin saamme koko oppimiskeskukselle hyvän alun toimintakulttuurin muutokselle. Kun vielä Veikkolan koulukin on mukana, tuo tvt -polku jatkuu yhtenäisenä myös 7. luokalta ylöspäin.

Koulutuksen taustalla on paitsi Palmenia, myös muita toimijoita kuten Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitos, HY:n mediakasvatuksen tutkimusryhmä, Cicero Learning -verkosto ja Itä
-Suomen yliopisto ja ISO -verstas. Finnable -hankkeemme kautta olemme jo tehneet aiemmin yhteistyötä Cicero Learning -verkoston kanssa. Cicero Learningin johtaja Hannele Niemihän piti myös koulumme avajaispuheen.

Olen tavattoman ylpeä opettajistamme, että he vielä kaiken tämän uuden koulun aloituksen keskellä jaksavat ottaa tällaisen haasteen vastaan ja pitävät sitä tärkeänä. Maailma muuttuu tavattoman nopeasti, eikä opettajaa voida jatkuvasti kouluttaa uusiin asioihin. Tämä koulutus pyrkiikin siihen, että opettaja oppisi itse päivittämään tietojaan ja taitojaan tieto- ja viestintätekniikan alalla. Nykyään puhutaan paljon henkilökohtaisesta oppimisympäristöstä (PLE tai Personal Learning Environment). Tällaisena ympäristönä voi periaatteessa toimia mikä vaan sosiaalinen verkosto, josta tuoretta tietoa ammentaa. Itselleni tärkä verkosto on Twitter -verkosto. Kukin voi kuitenkin löytää oman tapansa ja fooruminsa. Oleellista on se, ettei jää odottamaan, että työnantaja kouluttaa. Sellaista työnantajaa ei olekaan, joka tämän maailman muutoksessa pystyisi kouluttamaan työntekijöitään riittävän nopeasti.

Toimintakulttuurin muutokselle tärkeää on tietenkin myös johdon tuki. Johto yksinään ei kuitenkaan voi toimintakulttuuria muuttaa. Tämän koulutuksen ajatuksena onkin se, että kun riittävän suuri määrä opettajia saadaan innostumaan asiasta, toimintakulttuuri alkaa muuttua. Ainakin mahdollisuudet ovat paremmat.

Jään mielenkiinnolla odottelemaan ensi kevättä ja syksyä ja sitä, mitä saamme yhdessä aikaiseksi. Koulumme tiimirakenteeseenkin tehdään pieni muutos tukemaan toimintakulttuurin muutosta. Perustamme kehitystiimin, jonka tehtävänä on mm. etsiä ja jalkauttaa hyviä, uusia ja innovatiivisia opetusratkaisuja muille. Hyvää värinää on ilmassa. On lupa odottaa hyviä asioita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti