torstai 20. syyskuuta 2012

MIND! -seminaari

Koulumme oli viime vuonna Sitran ja Aalto -yliopiston hankkeessa, jossa pyrittiin edistämään kokeilukulttuurin leviämistä. Mitä oikein on kokeilukulttuuri? Kokeilukulttuuri on vastavoima suunnittelukulttuurille, jossa kaikkia ratkaisuja varten pidetään kokouksia, tehdään komiteamietintöjä ja 5 -vuotissuunnitelmia ennen kuin uskalletaan mennä käytäntöön.

Tänään Sitra twiittasi Twitterissä linkin videoon, joka kiteyttää kokeilukulttuurin ajatuksen hyvin. Twiitin teksti oli:

"Kokeilukulttuuri kannustaa uusien ratkaisujen luomiseen ja haastaa suunnittelusta tekemiseen"


Ja video näytti tältä:



Kokeilukulttuuri on jäänyt tuon Sitran ja Aalto -yliopiston hankkeen jälkeen elämään Vuorenmäen kouluun. Kokeileminen on myös yksi arvoistamme. Näemme kokeilemisen hyvin lähellä luovuutta ja innovatiivisuutta. Nuo kaksi sanaa vilisevät jokaisen itseään kunnioittavan firman arvoissa. Me halusimme nostaa tilalle suomalaisen sanan, joka edustaisi jotain samaa.

Syyskuun alussa saimme Aalto -yliopiston MIND! -tutkimusryhmän Jussi Ekqvistiltä kutsun lähteä mukaan MIND! -seminaariin, joka pidettiin tänään. Seminaaripaikkana toimi Aalto -yliopiston kauppakorkeakoulun Nokia -sali Runebergintiellä. Paikalla oli arvovaltaista väkeä. Kouluamme edustivat 5. luokan Mea, Inka ja Kalle yhdessä Eeva -open kanssa. Oppilaat olivat Eevan ohjauksessa tehneet hienon Power Pointin hankkeestamme.



Klo 13.07 sain Eevalta innostuneen tekstiviestin:

"Meidän oppilaat saivat isot isot aplodit! Ja paljon oli kysymyksiä oppilaille. Hyvä Vuorenmäki! Jee."


Ihan niin kuin arvokisoissakin mitalistit saavat valtionjohdon onnittelut, päätin minäkin soittaa oppilaille ja onnitella hyvästä työstä. Tunnelma taksissa paluumatkalla oli selvästi innostunut. Päivä oli ollut onnistunut.

Kun puhutaan oppilaiden osallisuudesta, se tarkoittaa konkreettisesti tätä. Sitä, että lapsiin luotetaan, heille annetaan vastuuta, kannustetaan ylittämään rajoja ja onnistumaan. Veikkaan, että jos olisin itse ollut esittelemässä hankettamme, koko hanke olisi hukkunut muiden aikuisten puheenvuorojen sekaan. Hieno työ, Mea, Inka ja Kalle! Kiitos Teille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti