tiistai 4. lokakuuta 2011

Innovointia, innovointia

Tänään vihdoin koitti se odotettu päivä, jolloin Aalto -yliopiston MIND! -tutkimusryhmä jalkautui koulullemme. Vierailu liittyi Sitran ja Aalto -yliopiston hankkeeseen, jonka tarkoitus oli edistää kokeilukulttuuria. Jo aiemmin tehdyn suunnitelman mukaan, tarkoitus oli, että ennalta valitut oppilaat osallistuvat päivään kolmen tunnin ajan ja myöhemmin iltapäivällä myös opettajat osallistettaisiin uusiin kokeiluihin.

Päivä aloitettiin yhteisellä tilaisuudella koulun juhlasalissa. Kaikille oppilaille kerrottiin, mistä hankkeessa oikein on kyse. Myös laitoshuoltajat olivat tilaisuudessa mukana. Liittyihän ongelmamme nimenomaan heidän työhönsä. Koulumme pihan hiekkaa nimittäin kulkeutuu uskomattoman paljon sisätiloihin siitäkin huolimatta, että koulussa ei kuljeta sisällä kengät jalassa.

Yhteisen aloituksen jälkeen, oppilaat jaettiin ryhmiin, joissa he saivat aivoriihenomaisesti tuottaa niin paljon ideoita hiekkaongelmaan kuin vain keksivät. Mitään ideoita ei saanut karsia mahdottomana pois. Sen jälkeen ideoista valittiin mielenkiintoisimmat (ei siis välttämättä parhaat) jatkokäsittelyä varten. Näistä valituista ideoista, oppilaat kehittivät näytelmiä. Nähtiin mm. hiekkarobotti toiminnassa.

Jokaiselle ryhmälle valittiin vastaavat tuottajat, jotka ihan oikeasti sitten huolehtivat siitä, että kokeiluja koulun arjessa tehdään. Hiekan määrää mitataan kokeilujen aikana ja näin saadaan vertailukelpoista tietoa siitä, mikä idea toimii parhaiten. Odotamme jännityksellä, saadaanko koulun aikaan esim. robotti-imuri tai askarrellaanko teknisissä käsitöissä kenkäharjateline?

Kokeilujen idea on siinä, ettei ainoastaan vain suunnitella, vaan myös ihan oikeasti kokeillaan. Vanha suomalainen sananlasku kun sanoo, että "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty", mutta ihan oikeastihan hyvin suunniteltu ei ole vielä ollenkaan tehty. Se on vasta suunniteltu ja "aina kun suunnitellaan, on vaarana, ettei tapahdu mitään". Nyt tapahtuu. Siitä ovat vastuussa tuottajat.

Iltapäivällä oli sitten opettajien vuoro innovoida. Opettajien haaveina oli ratkaista yhteistä suunnittelua ja pedagogista keskustelua ainaisesti riivaava aikapula sekä keksiä tukku uusia ideoita siihen, miten rajallisista resursseista saataisiin maksimaaliset tehot irti. Kovia haasteita koulupäivän päätteeksi.

Jälleen käytettiin aivoriittä. Aluksi pohdittiin asiaa yksin, sitten yhdessä ryhmän kanssa ja lopuksi ideoista tehtiin visuaalinen esitys, koska "kirjoitettuja juttuja ei kuitenkaan kukaan koskaan lue", kuten MIND! -tutkimusryhmän Jussi Ekqvist valisti.

Luulen, että ihan jokainen meistä yllättyi niiden ideoiden tasosta, joita saatettiin tuotettua. Oli tarkoituskin tuottaa hullujakin ideoita. Niihin lukeutuivat se, että vuorokauteen saataisiin lisää tunteja ja viikkoon päiviä. Toisaalta hulluistakin ideoista voi joskus syntyä jalostuneita tuotteita. Yksi mielenkiintoinen ajatus oli mm. opettajattomuus, jossa ajatuksena oli antaa oppilaille itse oppimisen ratkaisun avaimet, välineitä, linkkejä jne. ja opettajat sitten observoisivat tilannetta. Ideassa mennään jo aika lähelle tiettyjä tunnettuja pedagogisia suuntauksia kuten montessoripedagogiikkaa.

Toisaalta osa ideoista oli jo valmiiksi aivan käyttökelpoisia, kuten ajatus siitä, että välituntivalvonnat organisoitaisiin niin, että saman luokkatason opettajat olisivat aina samaan aikaan ulkona, jolloin heille jäisi myös vapaita välitunteja samaan aikaan. Tai idea kävelevistä kokouksista, jossa yhdistettäisiin huvi/hyöty ja työ.

Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen päivän antiin. Monta aivan loistavaa ideaa jäi vielä referoimatta. Niihin varmaan palataan vielä, kunhan päästään ensin kokeilemaan. Erityisen ylpeä olen jälleen kerran Vuorenmäen koulun uskomattomasta tiimistä, joka vielä rankan päivän jälkeen pystyi venymään tällaisiin suorituksiin. Suuret kiitokset opettajille ja MIND! -tutkimusryhmälle. Huomenna vietetään maailman opettajien päivää. Meillä totisesti on maailman parhaat opettajat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti