tiistai 30. elokuuta 2011

Kutsu

Sain tänään kutsun tulla puhumaan Opetushallituksen seminaariin, jonka otsikkona on Opetustoimen ajankohtainen juridiikka. Seminaari pidetään Opetushallituksessa 29.11.2011.

Kutsu yllätti aluksi. Enhän ole mikään lakimies. Toisaalta kun näin oman osuuteni otsikon, ymmärsin jo enemmän. Minun on tarkoitus tuoda rehtorin, koulun tason, näkökulma sosiaalisen median rooliin koulussa otsikolla Sosiaalinen media koulussa -oikeudellinen näkökulma. En ole onneksi osuuden ainoa puhuja, vaan mukana on myös mm. poliisi sekä muutaman järjestön edustajat. Tarkoitus on ilmeisesti saada aikaan keskustelua.

Teema on äärimmäisen ajankohtainen ja kiinnostava. Koulut eivät ole irrallinen osa yhteiskuntaa, vaan sen osa. Lasten ja nuorten maailmaan taas sosiaalinen media kuuluu erottamattomana osana. Koulutkin ovat huomanneet tämän ja lähteneet myös innolla hyödyntämään sosiaalista mediaa opetuksessa. Sosiaalisen median kenttä ei kuitenkaan ole täysin ongelmaton koulun kannalta juridisesti -varsinkaan kun puhutaan alaikäisistä.

Toisaalta kaikki sosiaalisen median luoma problematiikka ei liity ainoastaan alaikäisiin oppilaisiin. Myös opettajan on hyvä olla tietoinen omasta sosiaalisen median roolistaan. Opettaja kun on virkamies, halusi sitä tai ei. Ei nettiin voi virkamiehenä mitä tahansa kirjoitella. On hyvä muistaa, että kaikesta mitä, nettiin kirjoittaa tai lataa jää aina pysyvä jälki. Toisaalta monia asioita on hyvin vaikea jälkeenpäin saada pois netistä.

Kaikille opettajille ja muillekin virkamiehille suosittelen vilpittömästi luettavaksi Tuija Aallon erinomaisesti toimittamaa KATSAUS Sosiaalisen median mahdollisuudet hallinnolle -julkaisua.

Toivottavasti tapaamme seminaarissa 29.11. Koitan sinne koota ajatuksiani hieman jäsennellymmäksi kokonaisuudeksi. Jos Sinulla on ajatuksia, joita toivot minun huomioivan esityksessäni, ehdota niitä blogini kommentteihin.

4 kommenttia:

  1. Taitaa olla niin, että yksityisellä puolella työtä tekevien on oltava netissä kirjoittaessaan vielä varovaisempia kuin virkamiesten :-)

    VastaaPoista
  2. Varmaan ihan yleisesti kannattaa pitää järki päässä, mitä julkaisee - meidän blogistienkin, Martti ;-)

    VastaaPoista
  3. Aina on ollut niitä, jotka hiipivät pitkin nurkkia ja pelkäävät varjoja, ja niitä jotka kävelevät pitkiä askelia pää pystyssä ja suu auki :-)

    VastaaPoista
  4. Jos jää aikaa, kannattaa lukea esim. Nietzcheä tai eksistentialisteja. Kilroy was here.

    VastaaPoista